Myöhään!

Pieni mieron tyttö rievuissansaSeisoo eessä linnan loistoisen,Avojaloin aivan, viluissansa,Iltaruo’aks’ anoo roposen.

Kova et sä ole – mutta kuinkaanPäästä et voi povilakkariin,Jossa rahat; etkä saata suinkaanTuossa seistä nyt, kun tuulee niin –.

Pöytään, joss’ on herkut hopioissa,Istut pian sä, suojaan lämpimään.Mut – on liemestä nyt maku poissa,Vanhaltaan ei maistu viinikään.

Ruokaa tarjottaissa poistat vastaan,Hajamielin kiellät; sä näetPienen, laihan käden ainoastaan.Miks’en antanut? sä kyselet.

Lähdet pois. – Ja, ett’ on sulla moinenHellä sydän, s’uapa harmittaa;Aatteleet: On huoli suottamoinen,Tyttö kyl on siellä. Nyt hän saa.

Myöhään, oi! On lapsi poistununna,Tyhj’ on nurkka, jossa viimestäänPienyt seisoi: hän on kadonnunnaIhmisvirtaan suureen, hämärään.

Tietämmättään tuli, meni myöskin,Lähetyksestään sun luoksesi. –Ohjas ehkä Armon Herra varsinVasetenkin hänen tiellesi.