Rouva Suru

Iloss’ onnen päivien kirkkaimpainelo kävi kuin hyttystanssi vain.Monet ystävät mull’ oli rakkahat,kuin veljet he kanssani jakoivatniin pöytäni parhaat herkutkuin markkanikin, nämä serkut.

On onni ja viini haihtunut,ovat poissa ystävät kaivatut;jo sammui päivänpaistehet,ovat hyttystanssit kuollehet.Pois häipyvät hyttyset, veikot,kun tulevat murheen peikot.

Yön tuulet nurkissani soi,Suru vuodettani vartioi.Näen hällä viitan valkean,yömyssyn ja nuuskarasian;se narisee hirveästi,Suru nyökkää ilkeästi.

Minä unta näin: tuli takaisintaas onneni päivin keväisin,tuli ystävät, hyttystanssi, oi –naris silloin rasia – hitto soi!Unet eivät kimmellä enää –Suru-vanhus niistää nenää.