Keijuinkuningas

Ken on myrskyssä yön niin myöhäiseen?Isä ratsain kulkevi lapsineen;sitä hoitavi huolin lemmekkäin,sitä painaa rintaansa, viihdyttäin.

Miks, poikani, kätkössä noin sun on pää? –Isä, katsos, etkö haltiaa nää?Se on keijuinkuningas, kruunuin, vöin! –Näät usvaa vain, jota nousee öin. –

»Tule, vieno laps, niin pois sun vien!Monet leikit leikimme siimeissä tien;kukat kauniit kukkii, miss’ soluu vuo,somat vaatteet kultaiset äitini suo.»

Oi, taatto, oi, taatto, sa kuulithan nytnuo keijuinkuninkaan viehättelyt! –Jää rauhaan, pieno, rauhoitu, oi;syyslehvissä tuulen viuhina soi. –

»Tule, sievä poika, ma vien sun pois!Mun tyttöni hellät ne hoivanas ois;yön karkelot johtaa he veikein suin,sua viihtävät lauluin ja liekutteluin.»

Oi, taatto, oi, taatto, sä etkö nyt nää,miten haltian tyttäret häämöttää? –Sa poikani, poikani, näänhän tuon,ne on raidan rauskoja vieressä vuon. –

»Sua lemmin, mua viehätät, armas, sa pien;ja jos tulla et mieli, sun ryöstäen vien.»Oi, taatto, oi, taatto, hän nyt minut sai!Teki keijuinkuningas pahaa, ai! –

Isä kauhuin kiidätti ratsuaan,oli tuskiva laps hänen rinnoillaan.Hädin vaivoin ehtii kartanohon;isän rinnoilla lapsi kuollut on.