Kyllin jo seisoin...

Kyllin jo seisoin tässä tuulessa,tuska, valitus, verinen pimeysviilsivät kuluttavan viiman lailla,söivät olemukseni seinämää,vain päiviä – ja sydänjäisi luhistumisen allevaieten kaikesta taistelustaan.

Oi suvituuli, ilon tuuli,huikaisten satut minuunkuin ääni vuoressa asuvaanyli lumen, talven keskeltäpuhaltaa sinun aurinko huilusiporeilevan purontomuisen sotijanjuoda ja kylpeä.

Tunnustellen haparoin ilossa.Epäröiden laukean lepoon.Järkkyen taipuvat kasvoni hymyyn.Silmäni eivät tahdo uskoa.

Ja minä muistan, miksi kerran lähdin.Käännyn suvituuleen,ilon säihkyvä teräs valuu minuun.Kohta lähden jälleen.