Unhoittumaton

Hän istui ikkunan luona,Oli kukkanen rinnassaan,Ja koite jo alkavan aamunIhanoi hänen poskusiaan.

Sinisilmät tyynenä vuoroinHän kauvas maahan loiJa vuoroin aamunkoihin,Mi purppurataan taas toi.

Puutarhan tuoksuva tuuli,Mi lens yli kukkaisten,Sai suukkosen suikata hälleJa lähteä riemuiten.

Hän hetkisen istui siinä,Tuo armainen sulosuu,Mut katseistaan yhä mulleSäde säihkyvä uudistuu.

Vaikk’ kulkisin myrskyn yössäYli aaltojen vaahtoavain,Tämän aamun lapsosen piirteet,Yhä piilevät rinnassain.