Syysmietteitä

Koivun latvasta jo lehdet sataa,kolkko tuuli suven maita syö.Ajan kellon riemuäänet ehtyi:viime hetkiänsä nyt se lyö.

Kaunis päivö, uuvuitko jo aivan,kun niin vitkaan nostat päätäs vaan!Suruisen luot katseen lastes puoleen...syksy raastaa heidän verhoaan.

Niinkuin pelvon ajamina pilvetyli maan ja meren lentävät.Kurjet huikeasti huutaa, kun nekohden kotiansa entävät.

Kotihin! – Oi koti, kallis sana!Sydän kestä! Kohta sinunkinodotukses loppuu, kutsuu viimeinsinutkin jo Isä kotihin.