Ihminen (1908)

Nykyään:

Pappi hänet ristivikaunihisti kastavi;antaa nimen, ristinmerkin,sitte hän on lapsi herkinlammaslaumaan pappien.

Sitten pääsee ripille –kiitos siitä papille;lantteja hän siitä maksoi,seurakuntaan päästä jaksoiseuraan toisten lampaiden.

Sitte kun hän rakastuupappi häneen takertuu:määrää hänet vaimon pääksi,naisen sanoo synnikkääksi,vihkimyksin yhteen sitoo.

Muistain papin käskyä:lisääntyä, täyttyä,tulee heille mukuloitapappi taas saa kolikoita –.Rientää pienet kastamaanlammaslaumaan ottamaan.

Nainen, joka synnyttipapin käskyn noudatti,hän se on nyt saastainensikspä pappi uudelleenottaa »kirkkoon» hänen nyt.Sanoin pesee hänet siin’puhtahaks’ kuin karitsan.

Ihminen kun sairastuuaukee taaskin papin suu:sakramentti suuhun vaansanoin alas painetaan –ja niin se veri »kristuksen»priskaa synnist’ ihmisen.

Sattuu vielä kuolemaanpappi saapuu pauhaamaan,sanoo: maasta olitkinmaaksi pitää tullakin.Vielä ylösnousemustasivumennen muistuttaa –.Siin’ on loppu kulustanykyajan syntisen –.

– Sellainen on ihminentuo niin suuri syntinen –aina papin kaulassakuin narrintakki naulassa.

Huomenna:

Ihminen kun kohoaaunestansa virkoaa,kissanpäivät papiltatuolta synnin tapilta –loppuvat, käy laihaksielo muuttuu vaivaksi.»Välittäjän» virkansamuseon on naulassa.

Tarvis ei oo pappia,tuota turhaa nappiaajan narritakissa –.

Isä antaa lapselleennimen aivan hiljalleen.Itse huoltaa, opettaa,ihmisenä kulkemaan.

Kun hän kasvaa, rakastuu,ripittäkin voimistuu.Itse sitoo liittonsa –ilman herra pappia.

Kun he sitten ilokseensaavat lahjaks’ itselleenparven pienokaisia,tulee toimeen papitta.Nimet heille lahjovat,äiti, siihen uskovat:puhdas on ja ihana,ilman papin tahroja.

Sairastuu, niin lääkäritulee siihen avuksi,verta, sakramenttia,– tuskin käskee nauttia.

Kunpa sitten nukahtaa:omaisien parvi vaanhäntä muistaa, kaihoaa,ilman papin pasunaa.

* * *

Se on silloin ihminen,sitä aina kaipailen –.