Koto

Oi, koto armas, suloinen,Ma sydämessä laulelenNiin usein ylistystäsi, –Miks’ en mä sitä sanoisi?

Sä annoit mulle elämän,Mull’ olit suoja lapsuuden,Ens’ askeleeni johdatit,Mua siipeis alla varjelit.

Kun äidin helmaan pakenin,Ol’ siellä turva parahin;Hän poisti surut haikeatJa silmäin taasen loistivat.

Ken oli isän vertainen,Niin ylevä, niin herttainen,Niin jalo, suora, vakava?En miestä moista tiennyt ma.

Mun sisarein ja veljeni,He kyllä kanssain riiteli;Mut kiista, sopu olivatMeill’ aivan yhtä rakkahat.

Vaan päivät ovat lapsuudenJo multa menneet maillehen;Nyt myrsky usein raivoileeJa kodon rauhaa häiritsee.

Edestä kodon eläisinMa mielelläni kauankin,Vaan isänmaa on kalliimpi,Sen eestä kuolla kelpaisi.