Kotikuusen alla

Kotikuusen alle ma istahdinkesäillan suussa jo muinen,ja sinne se astu hiljalleenyksi hieprukka hymysuinen.

Hän istui viereeni, vienoinen –kaks last’ oli onnellista,ne haastoi lapsuusonnestaja toiveista tulevista.

Vaan mitä me silloin mietittiin,sen nurmikko yksin kuuli,ja hiljaa humisi kuusipuuja lauloi illan tuuli.

Niin kauvan, kauvan me istuttiin.Oli riemua nuorten usko.Hän kotiinsa läks, minä maailmaan;se elon oli aamurusko.