Posliinitehtaassa (Forsman)

Posliinitehtaass’ ilomielin näinma, kuinka työmies puuhas hikipäin,sitkeetä savee leipoin käsillään,siks’ kuin sai kannut, vadit syntymään.

Lasintees valkoinen ei kopeilesa vati, vaan mull’ loistat hopeelle;mull’ ootte köyhät kannut kalliimmatkuin herraspöytäin loisto-astiat.

Oi halvat astiat, teitä ihailen:te tuhansittain kohta kuljettenkäs’työläisen ja talonpoian luo,joill’ työ ei pitkää ruokarauhaa suo.

Mua turha kiilto alkaa suututtaa:ei kansa kaipaa roinaa koreaa.Mut terve käs’, mi luopi hiljakseentyöst’ uupuneille kansalaisilleen!

Niin terve joka outo käs’, mi luomaljalle muodon, josta voimaa juojanoonsa kiirehesti lämmin suu,kun työnsä homma hetkeks’ seisahtuu!

Tuo käsi, mielestämme arvoton,se paljo tärkeämpi meitä on,kun sivistyksen vaahtoporeitapuhumme vain – sanoja koreita.

Oi kenpä vois niin luoda runollentuon halvan muodon kansantajuisen,jok’ antaa kotiruuan mehuisantäytteeksi näljän, vaan ei hekkuman!

Mik’ onni, jos sun luoda sallittaisse malja, josta kaikki juoda saisne tuhannet, kut laulua janoaasyvästä aian lähteest’ uhkuvaa!