Don Juan Manalassa

Manan rannalla don Juan kun oli saanut veneenja Karonille antanut obolin,jokin kerjuri, katse ylväs kuin Antistheneen,käsin vahvoin ja ankarin tarttui airoihin.

Povin alastomin, puvut avoinna naisia kierisysimustan taivaan alla tuskissaan,ja niinkuin uhriteuraslaumasta vierisyvä, pitkä valitus hänen takanaan.

Sganarelle hältä nauraen velkaansa kiristeli.Joka vainajalle, ken harhaili rantamaa,käsin värisevin don Luis hänt’ osoitteli:ivas julkimus tuo isän otsaa valkeaa.

Surupuvussa siveä, laiha Elvire tuliluo rakastajan ja puolison petollisenja viime hymyä rukoilemaan suli,sulo miss’ olis hehkunut ensi lupauksen.

Kovin suorana panssarissaan kaiteen eessämies kivinen seisoi laineita halkoen.Mut tyyni sankari, katse vanaveessä,nojas säiläänsä kylmänä, kaikkea halveksuen.