Liciniukselle

Elinohjees on, sa Licinius, oiva,kun et temmeltäin pyri aavain myrskyyn,etkä, väistääkses sitä, luovi rantaakeskellä luotoin.

Ken se kultaiseen tasasuhtaan suostuu,loat välttää hän lahotöllin kurjan,avosilmin myös salit suuret, joitakarsaus katsoo.

Kovin tuulispää ikilatva honkaaalas ahdistaa, ja kun torni kaatuu,rymy raskain on; – ukon-vaajat iskeehuippuja vuorten.

Surun aikaan jää sydän tyyni toivoon,ja jos sää on sees, polopäivää pelkää.Lumet, talvet tuo tosin Zeus, mut hänpämyöskin ne poistaa.

Jos sun vastoin käy, – ajat vielä vaihtuu!Ei Apollon jous ole jänteess’ aina;kitarallaan myös runotarta voi hänsoittaen säistää.

Elä uljain päin, ota miesnä vastaanajan ahdingot; – ja jos tuuli liiankävi myötäiseks, ole viisas, reivaapaisuvat purjeet!