Toivon kuoltua

Karl Adolf Kovero (1845–1929)

Oi, Toivo-poikani,Pois varhain vaadittu!Aattelin elävänSun kauvan jälkeeni.Niin toivoin silloin mä,Kun elos keväässä,Keväässä Suomen myös,Kodissas kukoistit.Oi onnellinen! EiTarvinnut nähdä Sun,Mä mitä nähdä, sain,Kun muuttuu toivojenMaa synkän syksyiseks.Kun ruumiis raukesi,Sä siivet lentoon sait,Vapaana viilsit poisKotihis korkeaan.Sen kukkakummuillaIkuista kevättäIhailla aina saatLuon’ isän rakkahan,Sun oikeen isäsi!