Kukka kulossa

Kun istuin helmaanvajonnein käsinja katsoin laimein silmin maailmaa,joka oli täynnä haalistuneita värejä,kuulin jonkun huutavan minua.

Mikä tuska palata elämäänolemattomuuden rajalta!Kaikki minussa järkkyija vuoti verta.Rauenneissa aistimissanituntui hullaannuttava kirvelys,kun niihin sattui elämän heijastus.

Sieluni, joka lepäsi harmaanakuin kulon polttama maa,vapisi ja repeili,ja sen tuhkaan leimahtikirpeänpunainen kukkatuskallisesti hehkumaan.Julmana ja kauniinatoteutti elämä alituista uudistumistaan.

Osa olemustani viipyy vieläolemattomuuden rajalla,mutta toiseen virtaa jo kirkas veri,ja humisee ääretön riemuuuden kukkimisen ihanuudesta.