Aallon lemmitty

Rantahiekan äyrähälläKasvoi kauno kukkanen.Maalla, kauvas näkyvällä –Siinä viihtyi vienonen.

Katsehella lempeälläSuostui aallon suudelmiin,Aalto kaukaa rientämälläArmahansa löysi niin.

Vaan ei maja kauvan kestä,Tehty hietaan juoksevaan,Murtumast’ ei mikään estäMajaa kukka raukankaan.

Aalto annanansa kantoiKesken kukkaistarhasen;Vielä erotessa antoiSuudelmansa viimeisen.

Mutta yöhön aalto vapaaItsekin jo raukeni:Kukkastaan kun turhaan tapaa,Ikävästä kuolevi.