Kaksin

Ahon aukean rajassa,Koivumetsän katvehessaMultakummusta kohosi:Yksi pienonen petäjä,Toinen kauno koivahainen.

Tuo on pienonen petäjäKohotteli kokkoansa,Pientä päätänsä ylensi;Niin hän suureksi sukesi,Kohottihen korkeaksi.

Tuopa kauno koivahainen,Impi vihreä vereltä,Vielä vieno vartalolta,Kiertelikse, kaartelikseMännyn oksien lomitseVarren ympäri vakavan.

Kesän armahan ajalla,Suvituulen suudellessaKoivu oksansa ojensi,Lehdet vehreät levittiKukkana kukoistamahanMännyn lehvien lomasta.

Syksyilman irjuessaTuima tuuli kun kuluttiLehdet koivulta komeat,Silloin peitteli petäjäLeveillä lehvillänsäKaunokaista koivahaistaTuiman tuulen suutelulta.

Kerran koivikko komeaMaahan kaikki kaadettihinKuivavaksi kaskoseksi;Kaksi puuta kaunokaista,Yhtehen yhistynyttä,Heitettihin heilumahanTuulen tuuviteltavaksi.

Kaksi puuta kaunokaistaSiinä yhdessä yleniSini-ilman siintäville.Kerran syksyn tuima tuuliHalki haiverti ahoja,Tuosta puuhkean petäjänPäälle paksusti puhalsi;Kaksi puuta kaunokaistaTuuli murskaksi muserti,Maahan paiskasi pahasti.

Kaksi puuta kaunokaistaKaksin maassa nyt makasi,Pahoinakin päivinänsäOksat yhtehen sovitti.