Kymmenen laulua rekilaulun tyyliin#Mettä.

Runohelmemme hienottuntehet niin vienotrintoihimme tuovat.

Niillä nuorikot varmaantunnustuksen armaantoisillensa suovat.

Heillä lempi jo hellätänään sydämellä.Liitot pian luovat.

Kun niin laulunne, herra,teitte rakkahiksi,että nuorikot niistäkäyvät lempiviksi,leivät yhteen lyövät,niin te vuoden jo päästäannit lemmen saatte –lapset pienoset, armaat –heille muistakaattelaulaa mitä syövät.

Edesvastuu teostanneteitä sitova on vanne.

Käskyn annan Teille:»kauvas, korkealle»jättäkää Te herrat,laulamahan meilletulkaa tuhat kerrattänne sorron alle.Teillä nälkä Teitä kohtaakyyneleet sen karvaat hohtaa –pois Te niitä laulakaatte,kansan siunauksen saatte.

Ei niin hiljaa aurinko laske,ettei liiku lehti.Illan vihjeessä pienenen poikaheiliänsä ehti.

Lehvitse kukkiviin pihlajapensaanvaalea pääliina pilkkui.Poikanen hiipiä hippasi sinne,silmä se kiilsi ja vilkkui.

»Hits», hän äänsi ja hyppäsi hiljaalehdosta neitosen luoksi.Leikillänsä se veitikas tyttöahoa pakoon juoksi.

»Piti piti» piiskutti pienonen poika,lakki oli kallellansa.Leikillänsä se neitonen pyrkipois hänen polveltansa.

Käkönen kukkua helskytteleevainion takalolla.Ikävä on suvisena sunnuntainayksinänsä olla.Tuoltapa näkyy lehdon takaatuulimyllyn siipi.Sinnepä herttaisen heilini luoksetaas minun mieleni hiipi.

Jalkaani panen minä kiiltävät kengät,läpi kotipeltojen lähden.Taivaalla kohdalla myllyn siivennäen minä lemmentähden.

Tuoksuva, tuoksuva tuomen oksaoli minun kädessäni.Neitonen, neitonen kaino ja vienooli minun edessäni.

Nyt sinä tuoksuvan tuomenkukanrinnallasi kannat.Milloinkas rinnasta sydämesiomakseni annat?

Tyttönen tuuheatukka ja sorjayhdeksiin toista jo täytti,oli punaposki ja ruskeasilmä,sievästi itsensä käytti:

Naapurin poikanen pellollansakorjaili kuhilaita, –silmäili, silmäili sorjaa neittä –välillä oli vino aita.

Vaan yli aidankin, aidankin ylilempi se leimahtelee.Nurmella hellien neitoansapoika jo istuskelee.

Tuuli se häilytti hulmutellenhenttuni hivuksia.Vaan minä laulaen miellyttelinheilini tuntehia.

Kas, miten perhonen ruususta ruusuunlennellä liehuttelee!Samalla lailla se hulivilipoikatyttöjä tanssittelee.

Mehiläiset tie kukkasistakeräilevät mettä.Minä haen kultani katsehistahuolten lievikettä.

Kullallani on siniset silmät,ja se mua ilahduttaa,kun hän sinisillä silmillänsäkatsoa vilahduttaa.

Henttuni hieno on herraslapsi,vaikkei se sitä näytä,vaikkei se veitikka itseänsäyhtään ylväästi käytä.

Kyllä se taitaisi ruotsinkin kieltävaikka se ei sitä solkkaa.Taitaa se valssitkin, vaikka se hippaavekkulipietun polkkaa.

Aurinko paistaa taivahalta,kuultaapa joskus kuukin.Lempi on mieltäni lämmittämässä,on siellä joku muukin.

Lemmen lämmössä kypsymässäon siellä mustikka, suru.Heilini, mistä se mökkinen saadaanmistä se leivänmuru.

Älä sinä, heilini, sentään huoliyhtään itketellä.Tiedäthän, että tuuleenkin voipitupia kyhäellä.

Oi, lempi tyttölapsienon aivan ijankaikkinen!Se kestääkuin päivän kulku ainiaan...ei estäävoi nousuaan, ei laskuaan...

Mä kerran illan lemmitsinja syleilin ja suutelin...Oi, kummaasen lemmenliekin hehkuntaaSe huumaaja hulluksi se aivan saa...

Hän vannoi valan ikuisennimessä sinitaivasten,ja vettäsiniset silmät vuotivat,niin ettäsulivat posket punakat.

Mut huomisella noustuainmä, erokirjan hältä sain...Hän anoi,ett’ ollaan yhä ystävätja sanoisaaneensa kihlat kiiltävät...

Oi, lempi tyttölapsienon niinkuin päivä ikuinen!Se loistaapäivällä tänne taivaalta,ja toistaayön tullen loiston toisaalla...

Nurmella kulkivat poika ja tyttökukkia poimimassa.Akat oli penkillä polvillansanenä oli ikkunassa.

Pannunsa ääressä toisillensaämmät juttuja jauhaa.Nuorten rinnat ne nurmikollatuoksuvat lempeä lauhaa.