Suvimieltä

Kumpu kukan sai, ulpu lainehilla ui,tuomehen jo tertut ilmaantui. –Kesätuuli kertoo ihanaista unta:pohjolassa ei oo routaa, eikä lunta,lämmin henki pohjan korvet täyttää,suvimaalta sumun Suomi näyttää.

Untako on armas usko tästä,harhakuvako on tämä elämästä:pohjolassa ei oo routaa, eikä lunta?On tämä usko ihanata unta!Meilläkö ois suven suurivaltanoussut talven vihurien alta?

On se noussut, suvenhenki hellälepää kuni autuus sydämmellä,henkii hellää suvipäivän mieltä,sointuu suuren sopusoinnun kieltä.Meille, syksyn lapsosille kaikaasuvi armahaista aamunaikaa.

Kenpä uskois talvenvihureissa,että kerran käydään seppeleissä,joihin kukat pohjan kumpu antaa,johon sulon suvituuli kantaa,joille hellää lamminlaine toistaa,kenpä uskois, että talvenkin voi poistaa.

Kumpu kukan sai, ulpu lainehilla ui,tuomehen jo tertut ilmaantui,suvenvaltaa satakieli soittaa,kaikkialla lemmenvalta voittaa,soittaa suvi sulokanneltansa,kesän keskellä on pohjan kansa.

Terve hellyys, suvensulo,terve kevätmielen kirkas kulo,terve kukka pohjan kumpusille,esimerkin annat ihmisille,soitat sydämmelle virttäs syvää,kylvät sinne kaipausta hyvää – – –!

* * *

Syksy meill’ on sydämmissä,talvenjäissä kansa,routaa meill’ on rantehissa,talvi tuulillansasoittaa meille sortumusta,soittaa tuskaa, ahdistusta.

Silmissä on vihan viimat,jäätynyt on järki,jäihin jäätyy syksysydän,meillä peitsenkärkihaastaa veljen polkemista,siskon päivän pettymistä.

Veljen rinnan raateluhunkuluu meillä voima,tahto, se on itsekkyydenkurjan kammitsoima,toinen kyttää aina toistaepäluulon akkunoista.

Myrkkynuolet meill’ on kurjat,viha kunniassa,koston lippu liehuu tiellätäällä pohjolassa.– Särkynyt on sopu, rauha,kuollut rakkaus tuo lauha.

Pikkupyyteet kunniassakasvaa kaikkialla,kansa polttaa onnenoraatvihanvalkealla,kyntää vaot eroittavat,– pirstaks’ pohjan paloittavat.

Talvi meill’ on valtiasna,tuiskurikas hetki,jäätiköille jähmeöillekulkee kansan retki,kylmetähän kylmänlapset,onnettomat harhahapset.

Onko meille talvenvaltaluotu ikuiseksi,onko routa, viima, viluluotu kahleheksi,joiden alle jäihin jäämmeorjiks’ onnettoman säämme –?

Ei, tään talvivallanerehdykset toivat,sille virren vilumielenkalmanharput soivat,vilppi kynti, petos kylvi,hetkentuulet sille mylvi.

Voitti suvi luonnonkahleet,miks’ei myöskin näitä,miks’ei kevät kohottaisimeihin tähkäpäitäsovun, rauhan, rakkauden,veljesvallan, valkeuden –?

Nostaa suvi sunnuntaitamielihimme meille,aukaiskaamme poven portitsuvisäveleille,sointuville, suloisille,onnenoraan nostaville.

Tulkoon suuri sovunvaltasydämmihin meille,suven kanssa onnentähtinousee pohjan teille,viittaa hyvänhuomenista,onnenpäivän paistehista.

Poistukohon vihan valtasuviajan tieltä,lämmentäköön suvipäiväSuomen kansan mieltä,että siellä voiton saisirauha, onni virkoaisi.

Syttyköhön herkkä tuli,liekki keväimestä,nouskoon suuri suvivirsi,Suomen sydämmestä.– Silloin paistaa onnentähti,silloin Suomen talvet lähti.

* * *

Pohjola, ilojen, surujen maa,sinua rintamme rakastaa,sulle me kaikkemme, kaikkemme tuomme,sulle me onnemme parhaat suomme,rintamme liekit lämmökkäät,sun eestäsi, Pohjola, syttyvän näät!

Pohjola, sydämmen puhtahan mesun kunnias tähden kannamme,sun eestäs me kärsimme, tuskia näämme,sun eestäs saa harmeta, vaipua päämme,sinä Pohjola onnemme, onnemme oot,sulle sydämmen suruvirret sointukoot.

Pohjola, jos onnesi vaatii sen,me uhraamme kaikkemme iloiten,sua muistaen veljesvihamme kuolee,me veljinä käännymme Pohjolan puoleen,sun lippuas nostamme tunnustain:sun turvas on lapsies rakkaus vain!

Elä Pohjola! Kasva kuin kaunis puu,elonvaiheissa kunnias kirkastuu,me sytämme suojakses’ lemmentulta,sen voimalla väistyvi vaikeus suita.Elä Pohjola! Maa kevään, puhtauden,sinut suojaamme voimalla rakkauden.