Synnyinseudulleni

On täällä synkkä syksy-yöja valta sumujen,rajusti rajatuulet lyökylmyyttä kylväen,on koskematon rajasuo,se kaataa kulkijan,se turmaa, tuhon hälle tuoja tuskan vaikean.

Viel’ valistus ja viljelysaatosten armahain,on sille outo käsitysja turha touhu vain,se näkee varjot vaikeat,ei katso korkeaan,luo sairahat sen katsehetvuos’satain sammaltaan.

Sen henki pilvin pimetty,sen siivet sorretut,sen kevätuskot särjetty,sen mietteet murretut,sen vieras henki hallitseeja tavat tahmeat,sen rinnanrouta vallitseeja orjanunelmat.

Se orjan nimen kerran sai,ol’ vapaa sielustaan,nyt vapahana kantaa vainse orjuutt’ povessaan,yön orja on ja alhaistentapojen vanki vaan,mies miettehien maisienja nainen hallamaan.

Voi synnyinseutu osaton,syy meidän yksin on:sun kohtalosi tunnotonja vaivas valoton,se meistä kasvoi, kohosi,kuin sumu sairas tuo,mi kaikkialle kuvasinyt kuolon kalvaan luo.

Kun oman onnen etsintäon ollut ylin työ,siks’ kotiseudun sydäntärumien ruoste syö,on riistetty, on raastettusinua, rajamaa,mit’ irti läksi otettu,jäi kurjuus sulle vaan.

Mutt’ kerran sulle, rajamaa,soi uusi virsi taas,kun onneksesi vaeltaa,keväinen voima maass’,tuo nuori voima nouseva,mi leikkii kummullaan,se kerran sulle suloistasoi aamulauluaan.

Me emme pysty pyhihin:tahroissa taltat on,uus’ voima astuu ohjihinja hehkuu taistohonsun puolestasi, rajamaa,ja nostaa kerran sun,se huolesi voi huojentaasun paljon poljetun.

Me sairahia oomme me,ei tarmon tulta näy,yön lapsia me oomme, me,vain haudat hämärtäy,ei aamuhun me uskota,mutt’ nuoret, heissä juur’voi syttyä, voi syntyäelämä terve, suur’.

Äl’ meihin katso, rajamaa,näät kansaa kalmiston,sä katso nuoriin, nouseviin,ne vapahtajas’ on,suo meidän olla allapäinei meistä päivä saa,jos meihin katsot, sieluhus’saat lisää kuolemaa.

Oi usko nuoriin, nouseviin,sä synnyinseutu mun,se voima kuni aurinkokohottaa eloon sun,se vapaa on, ja sielustaansuvinen soitto soi,sen käsi kyntää rajamaanja henki voittaa voi!